Ei päivää ilman Loimaa-Seuraa. Kirjoittaja Raija Kouri. Loimaa-Seuran viimeaikaisesta toiminnasta pitkäaikaisen puheenjohtajan, Jukka Ristimäen, sekä Raija Kourin siirtymisestä tehtävistään seuran kunniajäseniksi.
Päretalkoot kesällä 2021. Kirjoittajat Päivi Nummela ja Pia Hollo. Hollonmäen vanhan päärakennuksen päreseinän kunnostustalkoista kesällä 2021.
Isäni Olavi Salminen. Kirjoittaja Pauli Salminen. Kirjoittaja kertoo isänsä, Metsämaalla pitkään erilaisissa luottamustehtävissä toimineen maanviljelijä Olavi Salmisen elämästä.
Kartanonmäki: Kunnalliskoti, vanhainkoti, Suomen ensimmäinen köyhäintalo. Kirjottajat Eila Vuolle ja Taina Lehto. Kartanonmäen historiaa.
Eläydymme messuun. Kirjoittaja Eino Lehtisaari. Kirjoittaja kertoo jumalanpalveluksista 1940-luvun malliin, ja eroista nykypäivään.
Loimaan Kivi 100-vuotta. Kirjoittaja Aino Suominen. Loimaan Kiven tarina tiiviinä pakettina, perustamisesta nykypäivään.
Koulumuseossa tapahtuu. Kirjoittaja Heikki Vainio. Loimaan pääkirjastossa sijaitsevan koulumuseon kesän 2021 näyttelyistä.
Pyhäkoulumuistoja Koskenkylältä. Kirjoittaja Jarmo Hulmi. Kirjoittaja kertoo lapsuusmuistojaan pyhäkoulun käymisestä 1950-luvulla.
Rusthollari vakuutti ruhmenkopitkin. Kirjoittaja U. K. U. Kirjoittaja kertoo Oripään Uotilan vakuuttamisesta vuonna 1870 vakuutusasiakirjaa tarkastelemalla.
Pekka Mäkipää Ky, Autokauppoja vuosien varrelta. Kirjoittaja Juha Helin. Pekka Mäkipään kuljetusliikkeen historiasta ja erityisesti siellä käytössä olleista erilaisista kuorma-autoista.
Ulkomaille Mellilään, Turusten pyssyt. Kirjoittaja Arvo Saario. Lyhyesti Mellilän rautatieaseman historiasta ja merkityksestä, sekä kuuluisan Turusen pyssyn melliläläisestä alkuperästä.
Orisuolta Turun lyseoon. Kirjoittaja Raija Kouri. Hannes Korpi-Anttilan vuoden 1916 päiväkirjamerkintöjä koulunkäynnistä Turun lyseossa.
Pöytyän museopappila. Kirjoittaja Aino Suominen. Kirjoittaja kertoo Pöytyän Museopappilan nykykäytöstä.
Elin ja Matti Lunden-Kaurilan tarina. Kirjoittaja Markku Kaurila.
Kojonkulman koulusta tohtoreiksi. Kirjoittaja Eino Vepsä. Kojonkulman koulusta tohtoreiksi kouluttautuneiden oppilaiden tarinoita.
Vanhojen perunkirjojen kertomaa. Kirjoittaja Pentti Sulonen. Kirjoittaja tarkastelee entisajan elämäntapaa Loimaan seudulla 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun perunkirjojen avulla, eritoten esineiden kautta.
Säännöstelynajan luovutusvelvollisuudet. Kirjoittaja Heikki Eskola. Ala-Pietin tilan sodanajan luovutusvelvollisuuksista, sekä arjesta sota-ajalla, ja kirjoittajan isoisän, Kustaa Ala-Pietin, tarina.
Historia saa näkyä. Kirjoittaja Taina Lehto. Artikkeli kertoo, miten yli satavuotiaan Sosin tilan uusimmat asukkaat ovat entisöineet kotitalonsa niin, että historia on jälleen läsnä.
Kunnas, merkittävä nimi Loimaan historiassa. Kirjoittaja Raija Kouri. Kirjoittaja kertoo Loimaalla vaikuttaneesta Kunnaksen suvusta, johon ovat kuuluneet muun muassa piirieläinlääkäri Vihtori Kunnas ja hänen tyttärensä, Loimaalla sota-aikana lottana toiminut Ritva Kunnas.
Marja ja Mauri Myllykylän tarinaa. Kirjoittaja Ulla Kaskiluoto. Kirjoittaja kertoo isovanhempiensa tarinaa.
Isonperän kylän ja Kauka-Hyryn talon vaiheita. Kirjoittaja Markku Laurinen. Mellilän Isonperän kylän ja erityisesti Kauka-Hyryn talon historiaa.
Välimettän Tiinan mökistä kauppalaksi. Kirjoittaja Sami Männistö. Loimaan keskustan kehitys kylien välimetsästä kauppalaksi ja kaupungin keskustaksi.
Vanha omakotialue Loimaan Moskova. Kirjoittaja Matti Pulli. Kirjoittaja muistelee lapsuutensa maisemia ja naapuruston asukkaita Loimaan Moskovassa.
Kahdet jalkapallokengät ja 107 500 vanhaa markkaa. Kirjoittaja Aarne Reiman. Loimaan Palloseuran historiaa, seuran perustamisesta vuoden 1955 Uddevallaa vastaan pelattuun, yleisöennätykseen yltäneeseen kotiotteluun.
Martista oli moneksi. Kirjoittaja Matti Välimäki. Kirjoittaja kertoo taiteilija Martti Vainion elämästä.
Ypäjänkylän ja Mannisten pakkosiirto Loimaan kunnasta Ypäjän kuntaan 1911. Kirjoittaja Maurits Hietamäki.
Hilda ja Mikko Mäen tarina. Kirjoittaja Markku Kaurila. Mellilän Isonperän Mäen talon isäntäparin, Hilda ja Mikko Mäen tarina.
Pienviljelijäyhdistyksen vaiheita. Kirjoittaja Pirkko Härmälä. Kirjoittaja muistelee Haaroisten alueen pienviljelijäyhdistyksen vaiheita ja ompeluiltoja.
Oskari Mäkinen, mestari pelimannina ja muurarina. Kirjoittaja Markku Kaurila. Kirjoittaja kertoo metsämaalaisesta Oskari Mäkisestä, joka oli tunnettu soittoniekka seudulla.
Karjalaista väkeä Saviseudulle. Kirjoittaja Esko Miikkulainen, Jr. Miikkulaisen suvun asettumisesta Kurkijoen Elisenvaarasta Loimaan Krekilän seudulle.
Tornit ja tukit. Kirjoittaja Taisto Balk. Kirjoittaja muistelee lapsuuttaan kirkon ja viljavaraston tornien sekä Loimijoen ja Ferrarian Hirvikosken uittotukkien lomassa. Ei kirjaimellisesti.
Tehokasta sairaalatoimintaa ja elämänkoulua. Kirjoittaja Arja Knuutila. Kirjoittaja kertoo työstään sairaanhoitajana Loimaan aluesairaalassa vuosina 1960–61.
Arvo Nätkynmäki ja opiston aika: Loimaan evankelisen opiston alku. Toimittanut Aino Suominen.
Kanta-Loimaan ison pappilan viimeinen emäntä. Kirjoittaja Helka Jaatinen. Kirjoittaja kertoo Kanta-Loimaan pappilan arjesta aikana, jolloin pappilajärjestelmä vielä sinnitteli muuttuvassa maailmassa.
Sarka-museon matka eduskunnasta Vuoden 2021 Museoksi. Kirjoittaja Olavi Ala-Nissilä.
Joulukuun kuudentena. Kirjoittaja Tauno Suominen. Katsaus Suomen historiaan, siihen, mitä suomalaisuus ennen vanhaan oli, sekä siihen, miten paljon entisajan Suomi poikkesi nykyisestä.
Copyright Loimaa-Seura r.y. - Tietosuojaseloste - Palvelun toteutus: JPmedia