• Saviseudun joulu - 2016

Saviseudun Joulu - 2016

Saviseudun Joulu; numero 28, vuosi 2016. Sisällysluettelo ja lyhyt kuvaus artikkelien sisällöstä.

Loimaa-Seuran tapahtumia vuodelta 2016. Katsaus kuluneen vuoden toimintaan, kuten kotiseutumuseon kesänäyttelyyn Nahka Loimaan elinkeinona, Krekilän myllyn kattoremonttiin sekä vanhan kirkon hirsiaidan katon tervaukseen.

 

Kotiseutumuseo lasten ja nuorten vierailukohteena. Kirjoittaja Kirsi Hurmerinta ja Aliisa Kallio. Loimaan kotiseutumuseon kesäoppaat pohtivat lasten ja koululaisten museoverailuja sekä kesän 2016 muotipelin Pokémon Go yhteyttä historiallisiin paikkoihin tutustumiseen.

 

Minun Miina-mummoni tarina. Kirjoittaja Pirkko Mikkola o.s. Kuoppala. Kirjoittaja kertoo lapsuudestaan ja ”Loimaan Ämmistä” eli savisista mummoista, joilla leikki jo pienenä ja joita on sittemmin hankkinut ison kokoelman. Nykyään savimummot tunnetaan Loimaan Miinan nimellä, sillä Ämmää eräät paheksuivat haukkumasanana.

 

Paikallisesti sinivalkoisilla ennen ja nyt. Kirjoittaja Jukka Yli-Lassila. Vuorisen bussit ovat kuljettaneet Saviseudun väkeä yli puolen vuosisadan ajan.

 

Postikorttinäyttelyssä satamäärin kävijöitä. Kirjoittaja Kari Nummila.

 

Harrastaminen ei ole ainakaan tiloista kiinni: Ypäjänkylän seurojentalo on uljas toimintakeskus. Kirjoittaja Kari Nummila. Ypäjänkylän kyläyhdistys perustettiin 1987 ja se toimii vuonna 1951 rakennetussa ja seuraavana vuonna käyttöön vihityssä seuraintalossa.

 

Loimaan kotiteollisuuskoulu, kädentaidon tyyssija. Kirjoittaja Raija Kouri. Kotiteollisuuskoulujen historia 1700-luvulta alkaen. Loimaan kotiteollisuuskoulujen historia ulottuu vuoteen 1890, kun taas Loimaan seudun kotiteollisuusyhdistys perustettiin 1927.

 

Yli 1000 kilon kassakaappikin löytyy: Komea lainajyvästö kätkee sisäänsä Oripään historiaa. Kirjoittaja Kari Nummila. Oripään kotiseutumuseon ja sen esineiden esittelyä.

 

Paavo soitti taiturin ottein 80-vuotistaiteilijajuhlassaan. Kirjoittaja Kari Nummila. Kirjoittaja kertoo hanuristi Paavo Grönroosin 90-vuotispäivän vietosta 16.9.2016.

 

Sirppi ja rukiinsiemen. Kirjoittaja Kalevi Pesso. Kirjoittaja muistelee, kuinka 1940-luvulla ruista korjattiin sirpillä.

 

Metsänpedoista II. Kirjoittaja Eelis Säteri, toimittanut Raija Kouri. Eelis Säteri keräsi ja kirjasi muistitietoa kuuteen paksuun vihkoon vuosina 1935–1961. Tämä artikkeli esittelee metsänpetoja koskevaa muistitietoa ja on jatkoa vuoden 2015 Saviseudun Joulussa ilmestyneelle artikkelille.

 

Ferrarian Kipsirivin tienoo sen ihmisiä ja elämää. Kirjoittaja Seppo Laine. Kipsiriviksi kutsuttiin Ferrarian metallitehtaan Hirvenkoskentien ja tehtaan kettinkiosaston välissä oleveaa neljän asunnon rivitaloa ja saman pihapiirin kahden asunnon paritaloa; niiden asukkaista kirjoittaja kertoo omien kokemustensa perusteella noin vuosien 1944–1956 ajalta.

 

Vinkkurit. Kirjoittaja Pentti Ketola. Kirjoittaja kertoo Ketolassa 1950-luvulla näkemistään vinkkureista eli isosta rekikärrystä, jossa oli sekä pyörät että jalakset ja joita hevonen veti pellolla tarvittaessa ojienkin yli.

 

Katri Hollo – vahvan miehen vahva vaimo. Kirjoittaja Päivi Nummela. Kirjoittaja kertoo isoäidistään Katri Hollosta o.s. Sjöstedt, joka syntyi Alastarolla 14.2.1899 ja kuoli 28.2.1991.

  

Miehistä komeutta ja arvokkuutta. Neljä mustavalkoista valokuvaa; kuvat Metsämaan Korvenkylän Ristimäenkulmalla eläneiden Lyydia ja Oskari Tervasmäen kuva-albumeista 1920- ja 1930-luvuilla.

 

Elämää vuosien varrella. Kirjoittaja Helena Rinne. Vuonna 1926 syntynyt kirjoittaja muistelee nuoruuttaan, kansakoulun päättymistä (kevät 1939), ensimmäistä työpaikkaansa osuuskaupan apulaisena (1939–1948), ensimmäisen polkupyöränsä ostoa ja rippikoulua (1941–1942) sekä sota-aikaa yleisesti.

 

Sen seitsemän sopimusta – Euran isojako. Kirjoittaja Kirsi Laine.

 

Kauko Leino – torikentältä vuoden tuomariksi. Kirjoittaja Matti Rasilainen. Pesäpallotuomari Kauko Leinon haastatteluun perustuva henkilökuva.

 

Muistoja ajopeleistä ja niiden ajajista. Kirjoittaja Alpo Nurmi. Kirjoittaja muistelee 1920–1930-lukujen henkilö- ja kuorma-autoja.

 

Heikkilän Hiljan kauppa Karhulassa. Kirjoittaja Matti Pulli. Kertomus Hilja Heikkilästä, joka aloitti Piltolan Karhulassa kauppiaana 1931 ja piti kauppaansa samassa talossa 53 vuoden ajan. Liikkeen 55-vuotispäivänä Heikkilä palkittiin Yrittäjien Keskusliiton kultaisella Yrittäjäristillä.

 

”Loimaalla on aina iso sija sydämmessäni”. Kirjoittaja Kari Nummila. Rovasti Eino Lehtisaari muistelee synnyinseutuaan Loimaata ja kertoo elämästään.

 

Kansakoululaitos Suomessa täytti 150 ja Loimaalla 140 vuotta. Kirjoittaja Eino Vepsä.

 

Elämäni eläimet. Kirjoittaja Rauni Virtanen. Kirjoitus käsittelee ihmisen suhtautumista eläimiin menneinä aikoina ja nykyään sekä ihmisen ja eläimen yhteiseloa. Kirjoituksessa kerrotaan lyhyesti Ferrarian kettinkitehtaan työhevosista.

 

Arkistolöytö Pelkolan kartanosta. Kirjoittaja Elsa Hietala. Kartanon kellarin laatikoita tutkittaessa löytyi Loimaan aluetta, Aittamäen kartanoa sekä Oskar Olof ja Paul Enok Wirzeniusta koskevia asiakirjoja noin vuosiväliltä 1730–1870. Kirjeet talletettiin Hämeenlinnan maakunta-arkistoon, Loimaata ja Aittamäen kartanoa koskeva aineisto Turkuun.

 

Nahanvalmistusta entisaikaan. Kirjoittaja Timo Mäki. Ammattikuntalaitos toimi osassa Suomen kaupunkeja 1600-luvulta lähtien; vuonna 1868 annettu asetus elinkeinovapaudesta salli nahkurin ammatin harjoittamisen myös kaupunkien ulkopuolella. Artikkelin lopussa on henkilökuva Joel Mäestä, jonka nahkurinvertas toimi Loimaalla 1918–1928.

 

Muistitietoa Kollasen karvarista. Kirjoittaja Heikki Keskumäki. Kirjoittaja muistelee tätinsä miestä ja tämän isää Vihtori Kankaansyrjää (s. 1856) sekä tarinoita, joita nämä kertoivat Metsämaan Kollasenkulmalla vaikuttaneesta karvarista.

 

Loimaan Nahka Oy 50-vuotias. Kirjoittaja Kari Nummila. Suomen Nahkateollisuusliitto ry:n Nahka ja kenkä -lehdessä 1968 (nro. 10) julkaistu teksti sekä kuva nahkatehtailija Yrjö Salmiselle myönnetystä onnitteluadressista. Lisäksi tekstissä esitellään kotiseutumuseon kesänäyttelyä 2016, joka käsitteli Loimaan nahkaelinkeinoa.

 

Ryijynkutoja Toini Vuorinen. Kirjoittaja Tauno Suominen. Kirjoittajan äidin Toini Ilona Vuorisen (1912–1986) henkilökuva.

 

Saviseudun kunniakas yhteiskoulu. Kirjoittaja Maijaliisa Dieckmann o.s. Laurinen. Kirjoittaja, joka oli Loimaan Yhteiskuoulun oppilas 1945–1953, muistelee nuoruuttaan.

 

Suomenhevoset talvisodassa. Kirjoittaja Esko Savo.

 

Armeijan Ratsukoulu teki Ypäjästä hevospitäjän. Kirjoittaja Maurits Hietamäki. Ypäjällä vuosina 1933–1955 toimineen Armeijan Ratsukoulun eli Hevoshuoltokoulu 1:n historia. Nykyään hevostoimintaa jatkaa Hevosopisto.

 

Majava on uusin tulokas! Pesiikö merikotka jo ensi vuonna Saviseudullakin? Kirjoittaja Kari Nummila. Lintuharrastusta käsittelevä teksti.

 

Saviseudun omenat tuoremehuksi: Kylä-Hulmin mehula 1969–2003. Kirjoittaja Marjo Jokinen. Kainalojuttuna Omenamehun valmistus lyhyesti.

 

Pian sata vuotta jo kiistelty: Syntyykö sopu vuoden 1918 kapinan nimestä? Kirjoittaja Kari Nummila. Kirjoittaja esittää, että Suomen sisällissotaa tulisi kutsua Vapaussodaksi. Haastateltavana professori Viljo Rasila ja kainalojutuna Viljo Rasilasta tohtori pitkän kaavan mukaan.

 

Fasistista uhoa Oripään kankaalla: Kun monituhatpäinen joukko kokoontui Oripäähän vaatimaan Vihtori Kosolaa ja kumppaneita vapaaksi vankilasta. Kirjoittaja Jukka Yli-Lassila.

 

Fasisteja vai isänmaanystäviä. Kirjoittaja Mikko Uola. Edellisen artikkelin kainalojuttu.

 

Miten luonto ennustaa säitä? Kirjoittaja Heikki Niittymäki. Kirjoittaja neuvoo, kuinka erilaisista luonnonilmiöistä voi arvioida tulevaa säätä.

 

Muistoja talvisodasta. Kirjoittaja Heikki Niittymäki. Runo.

 

Autokoulussa 1948. Kirjoittaja Kari Nummila. Mustavalkoinen valokuva ja tietoa sen esittämistä autoista ja henkilöistä.

 

Liisa tallentaa muistoja ja tarinoita. Kirjoittaja Kari Nummila. Yrittäjä Liisa Kylä-Markulan 70-vuotisjuhlan tiimoilta kirjoitettu teksti.

 

Ahdin työura on jo 56 vuoden pituinen! Kirjoittaja Kari Nummila. Loimaalaisen yrittäjän Ahti Palosen henkilökuva.

Copyright Loimaa-Seura r.y.  -  Tietosuojaseloste  -  Palvelun toteutus: JPmedia

Evästeet