Loimaalaisuuksia

levvee murre

Loimaalaista puheenpartta ovat naapurit kuvailleet sanonnalla: Loimaan poijjaat ja polluusteet, jallaat ja jallaan alluusteet. – Mikä se polluuste sitten on? Nauha, jolla sukat saatiin pysymään ylhäällä, kierrettiin jalan ympäri juuri polven alapuolelta.

panna

Loimaalainen käyttää apuverbiä panna:
Pannaas sillai si. Pantiin mennen pakkoon.
Panna-verbin käyttöä on irvailtu siinä määrin, että mummorukka mietti päänsä puhki, mitä sanoisi linja-autonkuljettajalle, kun piti päästä autosta panimon paikkeilla (entinen Loimaan Oluttehdas). Sano sitten: ”Pääsisiks mää pois siinä tälläämön kohralla.”

kevästä ’lakaista’

Loimaalainen alikessu totesi tuvan permannon siivottomaksi. ”Iltalomaa ei tule, ennen kuin keväsette.” Alokkaat ilmoittautuivat. ”Tehty”. Alikessu tarkisti, lattia oli entisessä kunnossa. ”Ei ole kevästy!” ”Herra alikersantti, kyllä me siellä käväsimme.”

piapo ’talkkuna’

Piapoa täälä kuis ennenvanhaan kesäseen aikaan syätiin. Tuli miäs rannikolta, Peltonen, otti piimää lautaselle, piapojauhoja keskelle keon, niinko näki toistenki tekevän. Vähä sokeria päälle. Sevotti. Tuli liika paksua. Söi ja lisäs piimää. Tuli liika löysää. Toiset siinä katteli viäresä, konnei siittä piapontevosta tullu ollenka loppua. Tuli semmonen sanonta sitten, että pitkää ja paksua, niinko Peltosen piapo.

Suomen läntisellä alueella on talkkunalla pitkät perinteet.

Viileä talkkuna, eli loimaalaisittain piapo,oli kesällä jokapäiväinen ruoka.

Piapojauhot nostettiin ruokapöytään, piimänä oli usein maidosta tai jopista piimänsiemenellä hapatettu ns. pitkäpiimä. Sokeria ja marjoja saatettiin lisätä, oleellista oli, että jokainen sekoitti piaponsa itse. Loimaalla tunnetaan sanonta; ”Seottamaan juur kerkesin mutta syämättä se jäi, sanoi Loimaan likka kun ruokatunti loppui”. Nykyisin piapon terveellisyys tunnustetaan, marja ym. lisukkeilla pystytään terveysvaikutusta vielä nostamaan.

Loimaa-Seura nostaa piapon pöydälle Sarka museon Köyrimarkkinoilla 5.9.2009 kello 12

rivo ’ruma’

”Se on rivo, ko miäs on korree.” Usein yhdistetty väriin: Kuis noin rivon värisen kankaan löysikki.

Loimaa-Seura r.y. julisti myllyperinteen keruukilpailun ja sai 13 perinnekokoelmaa. Valintaraatiin kuuluivat agronomi Riitta Jumppanen ja rehtori Raija Kouri Loimaa-Seura ry:stä ja projektipäällikkö Eeva Mikola Loimaan Seutukunnan kehittämiskeskuksesta. Palkintosijoille valittiin tekstit, joita ei oltu ennen julkaistu missään.

I palkinto Jaakko Holkeri ja veljenpoikansa Yrjö Holkeri

II palkinto Toivo Marjamäki

II palkinto Ossi Rekola

”Niin tärkeä oli mylly ennenaikaan, että sanottiin kyllä tultavan toimeen ilman kirkkoakin, kun vain myllyä saa. Myllysä, pajasa ja pappilasa kylän asiat tiättään, toteaa toinen sananparsi. Ja mikäs sen parempi tilanne tarinoinnin kannalta: myllytuvassa joukko pakollisessa joutilaisuudessa, myllyvuvoroa odottamassa, usein pitkiäkin aikoja. Nimenomaan joukko miehiä. Tallilyhty lepattaa rattoisasti. syödään eväitä, juodaankin. Puhutaan asioita ja pannaan vielä vähän paremmaksi. ”Mykkäkin rupeaa mylysä puhumaan”, sanottiin. Tarina on kuin kiikkulauta, jonka toinen pää ponkaisee todellisuudesta, toinen heilahtaa mielikuvituksen maailmaan.”